DNA liittymätarjous - Puhelinliittymä jokaiseen tarpeeseen

Alapuolelta löydät juuri sinulle sopivan liittymän DNA:lta. Valitse rajaton jolla surffaat netissä ja puhut tai lähetät viestejä rajattomasti kiinteään kuukausi hintaan tai valitse Jämpti jos haluat maksaa vain käytön mukaan.

Tutustu alapuolelta DNA:n liittymiin

Tutustu myös muihin operaattoreihin:

DNA – mobiilihaastajasta Suomen johtavaksi tietoliikennekonserniksi

DNA:n tarina starttasi tasan 20 vuotta sitten, kun kolme matkaviestinnän yhteistyöyhtiötä perustettiin Finnet-ryhmän puhelinyhtiöiden laajentamiseksi. Muutamien vaiheiden kautta näistä muotoutui matkaviestintäliiketoimintaan yhtiö DNA Finland Oy. Alussa yrityksen omisti noin 40 suomalaista puhelinyhtiötä. Koko Suomen kattavan matkapuhelinpalvelun avaamisen valmistelut aloitettiin vuonna 2000. Verkko avattiin ja ensimmäisten DNA-liittymien myynti aloitettiin helmikuussa 2001.

Nykyään DNA tuottaa puhe-, data- ja tv-palveluja. Yrityksellä oli joulukuussa 2018 yli 4 miljoonaa liittymäasiakkuutta, ja se on myös Suomen suurin kaapelioperaattori. DNA:n konserniin kuuluu myös Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju, DNA Kauppa. DNA:sta tuli pörssiyhtiö vuonna 2016 yrityksen listauduttua Helsingin pörssiin.

Miksi valita DNA?

DNA on kasvanut vuosien saatossa pienestä mobiilihaastajasta yhdeksi Suomen johtavista tietoliikennekonserneista. Yrityksen toiminnan keskiössä on koko sen olemassaoloajan ollut kustannustehokkuus, nopealiikkeisyys ja innovatiivisuus. Kuten yrityksen markkinoinnistakin näkee, nopeus, rohkeus ja mutkattomuus ovat keskeisiä arvoja sen kaikessa toiminnassa. DNA haluaa tarjota asiakkailleen korkealaatuiset yhteydet, joiden kautta asiakkaat voivat käyttää haluamiaan digitaalisia palveluja aina puheluista netti-tv:n katsomiseen parhailla mahdollisilla päätelaitteilla. Yrityspalveluiden osalta DNA näkee tärkeimpänä kohteena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn mahdollistamisen. Valitse paras DNA liittymätarjous ja tue kotimaista puhelinoperaattoria.

DNA on luonut koko toiminta-ajatuksensa asiakkaan ympärille, ja yrityksen strategisena pyrkimyksenä on tehdä asiakkaidensa arjesta aina mahdollisimman mutkatonta. Näin jokainen heistä on vapaa keskittymään itselleen tärkeisiin asioihin. Yrityksen visiona on omata markkinoiden tyytyväisimmät asiakkaat. DNA pyrkii rakentamaan eriomaista asiakaskokemusta muutaman keskeisen tukijalan varaan. Näihin kuuluvat korkealaatuiset matkaviestinverkot, kiinteät verkot, motivoitunut ja asiakaspalveluhenkinen henkilöstö, korkeatasoinen data-analytiikka sekä lisäksi DNA:n toiminnalle ominainen haastajakulttuuri, joka tulee esiin toiminnan ketteryytenä ja kustannustehokkuutena.

DNA:lla on töissä 1600 ammattilaista huolehtimassa asiakaskokemuksesta. Yritys on ottanut johtamiseen modernin otteen, jossa korostuu työntekijään luottaminen. Se, ettei tuijoteta kellonviisareita, vaan ennemminkin arvioidaan työn tuloksia, luo hyvää ilmapiiriä ja työntekijöille tunteen vastuusta ja vapaudesta. DNA:lla myös selkeästi tehdään asioita oikein, sillä yritys valittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi helmikuussa 2020 The Great Place to Work-tutkimuksessa. DNA on esitellyt täysin uudenlaisia, perheystävällisiä käytäntöjä työntekijöilleen, kuten isovanhempainvapaan. Yritys myöntää ensimmäisenä maailmassa isovanhemmaksi tuleville työntekijöilleen viikon palkallisen isovanhempainvapaan.

  • DNA on eräs Suomen suurimmista tietoliikennepalveluiden tarjoajista.
  • DNA:lla on oma maan kattava matkaviestintäverkko sekä Suomen laajin valokuitupohjainen kaapeliverkko.
  • DNA:lla toiminnot on jaettu kuluttajaliiketoimintaan sekä yritysliiketoimintaan.
  • DNA:lla on yli 4 miljoonaa liittymäasiakkuutta.
  • DNA työllistää noin 1600 matkaviestintäalan ammattilaista tavoitteenaan erinomaisen asiakaskokemuksen luominen.
  • DNA valittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi The Great Place to Work -tutkimuksessa vuonna 2020.

DNA:lla on alati käynnissä erilaisia hankkeita, kuten 5G-palveluidenkäyttöönotto. Tämä toteutetaan lisäämällä DNA:n verkkoon 5G-kyvykästä teknologiaa, ja kasvattamalla verkon kapasiteettia. Yritys on jo rakentanut 5G-verkon esimerkiksi osana Porin SuomiAreena Älykotia. 5G verkko on saatavilla esimerkiksi Helsingin ydinkeskustassa ja vähitellen myös muissa suurissa kaupungeissa. DNA tuo markkinoille myös kiinteän 5G:n, eli pientalojen nopean laajakaistan. Tämä mahdollistaa laajakaistayhteyden alueille, joille ei saa valokuitua. 5G palvelut yleistynevät vuonna 2020, kun kohtuuhintaisempia ja teknologialtaan parempia päätelaitteita tulee laajemmin markkinoille.

Millaisia liittymiä DNA:lla on?

DNA Puhe Pluson liittymä sellaiselle käyttäjälle, joka käyttää nettiä harvakseltaan ja soittelee vain satunnaisesti. Tämän liittymän haltijat maksavat puheluista ja viesteistä käytön mukaan kotimaassa ja EU/ETA-alueella.. Liittymä sisältää 2 Gt/kk EU-datapaketin, ja netin maksiminopeus on 0,256 Mbit/s. Puheluiden hinta on alk. 0,07 € /min ja tekstiviestien 0,07 €/kpl. DNA Puhe Plus -liittymä on hyvä myös matkustaessasi, sillä se sisältää EU-datapaketin, joka mahdollistaa netin käytön EU/ETA-alueella. Lisäksi EU/ETA-alueella puhelut ja viestit laskutetaan kotimaan hinnalla.

DNA Jämpti on paras liittymä käyttäjälle, jolle netti ei ole pääasia ja puheluiden määrä jää vähäiseksi. Liittymän netti on rajaton, ja puheluista ja viesteistä maksetaan käytön mukaan. Hinta on aina jämpti: normaalihintaiset puhelut maksavat 0,07€ per alkava minuutti, ja tekstiviestit 0,07€ /kpl. Liittymässä ei ole datakattoa, ja sen maksiminopeus on 1 Mbit/s. DNA Jämpti on hyvä myös reissun päällä, sillä se sisältää 5 Gt:n suuruisen kuukausittaisen datapaketin, joka sisältää tiedonsiirron myös EU- ja ETA-alueilla.

DNA Rajaton on paras vaihtoehto käyttäjille, jotka haluavat soitella ja tekstailla ilman huolta kasvavasta puhelinlaskusta, mutta käyttävät kuitenkin nettiä varsin hillitysti, tai eivät ollenkaan. DNA Rajaton sisältää nimensä mukaisesti rajattomasti kaikkea kotimaassa sekä EU- ja ETA-alueella. Liittymässä on kiinteä kuukausihinta, joka sisältää rajattomasti puheluja sekä teksti- ja multimediaviestejä. DNA Rajaton sisältää myös 10 Gt kuukausittaisen EU-datapaketin. EU-alueella matkustaessasi voit siis käyttää nettiä ilman lisäkustannuksia aina 10 gigaan asti joka kuukausi.

Prepaid-liittymä on kätevä silloin, kun et halua huolehtia puhelinlaskuista. Puhelimen käytöstä maksetaan aina etukäteen, joten puhelinkuluja on helppoa kontrolloida, eikä ikäviä yllätyksiä tapahdu. DNA:n Prepaid-liittymä on helppo hankkia myös tilapäiskäyttöön. Liittymän aloituspakkaus täytyy kuitenkin hankkia ennen käyttöönottoa. DNA:lla on kolme erilaista prepaid-liittymää aloituspakkauksineen: DNA Super Prepaid, DNA Rajaton Prepaid ja DNA Dataprepaid. Kaikki DNA:n prepaid-liittymät ovat nopeita DNA 4G -liittymiä ilman datakattoa, ja niillä voi puhua ja tekstata EU-alueella kotimaan hinnalla.

Liittymiä myös vaativampaan käyttöön

DNA:lta löytyy sopivia liittymävaihtoehtoja myös hieman vaativammille käyttäjille. Yksi näistä on DNA Nopea 4G Jämpti. Tämä liittymä on paras vaihtoehto kaikille käyttäjille, jotka viettävät runsaasti aikaa netissä, mutta eivät kovinkaan usein sorru puhumaan maratonpuheluita ja tekstailevatkin harvakseltaan. DNA Nopea 4G Jämpti -liittymässä maksetaan puheluista ja tekstiviesteistä, kuten nimikin sen sanoo, jämptisti käytön mukaan. Liittymä sisältää nopean 4G-netin ilman datakattoa. DNA Nopea 4G Jämpti -liittymän netin maksiminopeus on 100 Mbit/s.

DNA Nopea 4G Rajaton Plus on liittymä, joka on nimensä mukaisesti sekä rajaton, että erittäin nopea. DNA Nopea 4G Rajaton Plus -puhelinliittymässä yhdistyvät nopeasti toimiva netti ja rajattomuuden huolettomuus. Liittymän omistajat voivat yhteen kiinteään kuukausihintaan soittaa, tekstata ja käyttää nettiä Suomessa juuri niin paljon kuin haluavat. DNA Nopea 4G Rajaton Plus -liittymän netin maksiminopeus on 150 Mbit/s, ja tämäkin liittymä sisältää 10 Gt:n suuruisen kuukausittaisen EU-datapaketin. Tästä johtuen liittymä on kätevä myös EU/ETA-alueella matkustettaessa.

DNA Super 4G Rajaton on hyvä liittymä kaikille käyttäjille, jotka inhoavat odottelua. Mikäli odottelu ei kiinnosta, tällä superliittymällä et ainakaan tuhlaa aikaasi matelevan netin parissa. DNA Super 4G Rajaton -liittymän omistajat puhuvat, tekstailevat ja surffailevat kuukausittain juuri niin paljon kuin haluavat. DNA Super 4G Rajaton tulee kiinteään kuukausihintaan ja sen sisältämän netin maksiminopeus on 300 Mbit/s. DNA Super 4G Rajaton on loistava valinta myös EU/ETA-alueella matkustettaessa, sillä liittymä sisältää muhkean 15 Gt:n suuruisen kuukausittaisen EU-datapaketin.

Kaikista nopein, joskin samalla myös kaikista hintavin DNA:n tarjoamista liittymävaihtoehdoista on DNA Max 4G Rajaton. DNA on antanut lupauksen tämän liittymän omistajille siitä, että he voivat aina olla varmoja, että käytössä on kaikkein paras mahdollinen DNA:n verkon 4G-yhteys, nyt ja tulevaisuudessa. DNA Max 4G Rajaton sisältää rajattoman tiedonsiirtonopeuden 4G-verkossa. Liittymä sisältää luonnollisesti myös rajattoman määrän puheluja ja viestejä sekä huippunopeaa nettiä kotimaassa. DNA Max 4G Rajaton sisältää myös 20 Gt: suuruisen kuukausittaisen EU-datapaketin.

DNA liittymätarjous – "Elämä kallis, DNA halpa"

DNA:n markkinointi ja mainonta on yrityksen ensihetkistä lähtien ollut räväkkää ja värikästä. Jo yrityksen tummanpinkki tunnusväri herättää huomiota ja erottuu edukseen muiden teleoperaattoreiden hieman geneerisestä massasta. Eräs DNA:n tunnetuimmista kampanjoista on ollut vuonna 2004 käynnistynyt "Elämä kallis, DNA halpa". Yhdessä kampanjan mainoksista mies osti pihalleen 500 puutarhatonttua ja naapurin päivitellessä niiden kallista hintaa mies totesi lakonisesti ”Elämä on”. Kampanjan tv-mainokset loppuivat aina tähän legendaariseen lausahdukseen, ja noussut ilmiö siivitti DNA:n liittymämyynnin nousuun.

DNA tarjoaa runsaasti erilaisia laite- ja liittymätarjouksia.Yrityksen puhelinliittymän omistavat asiakkaat saavat puhelimet aina hieman edullisempaan DNA Asiakasetuhintaan. Kun puhelimen tilaa suoraan netistä DNA:n sivustolta, on toimitus ja palautus aina ilmainen. Sivustolta löytyy laaja valikoima niin matkapuhelimia, tietokoneita ja tabletteja, kuin televisioita ja oheislaitteitakin. Verkkosivulta saa näppärästi tilattua myös erilaisia lisälaitteita ja oheistarvikkeita. Parhaat laite- ja oheistarjoukset myydään usein loppuun nopeasti, joten tarjouksia kannattaa pitää silmällä ja lunastaa omansa nopeasti.

  • Verkkotilauksille ilmainen toimitus 1–3 päivässä
  • Koroton ja kuluton DNA Maksuaika
  • Tableteille pidennetty 3 vuoden DNA Takuu
  • Puhelinliittymäasiakkaille edullinen Asiakasetuhinta

DNA:n mainonta on lähes poikkeuksetta herättänyt huomiota, joskin toisinaan myös hieman negatiivista sellaista. Esimerkiksi vuonna 2006 pyörinyt "Kaamea kapula" -mainoskampanja perustui sanojen krapula ja kapula samankaltaisuuteen. Tämä mainos johti kuluttajien lähettämään lausuntopyyntöön mainonnan eettiselle neuvostolle, sillä mainoksella koettiin olevan huono vaikutus nuoriin. Mainonnan eettinen neuvosto kuitenkin päätyi tutkimuksessaan siihen lopputulokseen, etteivät ”Kaamea kapula” -kampanjan mainokset olleet mainonnan kansainvälisten perussääntöjen vastaisia. Tämäkin tapaus kasvatti DNA:n tunnettuutta entisestään, joten lopputulos oli DNA:n kannalta positiivinen.

DNA yhdisti brändinsä, palvelumuotoilun sekä asiakasymmärryksen yhdeksi toiminnoksi syksyllä 2018. Toimenpide oli tulos yrityksen suorittamasta laajasta asiakkuustutkimuksesta. Tutkimuksessa korostui erittäin suuri tarve selkiyttää DNA:n peruspalveluita vielä enemmän, sekä luoda palveluita, jotka aidosti auttaisivat asiakkaita heidän perusarjessaan. Brändiä lähdettiin tämän jälkeen kehittämään tämän tutkimuksessa ilmenneen ytimen ympärille. DNA:n mukaan brändikehityksen, palvelumuotoilun ja asiakasymmärryksen yhdistäminen tarkoittaa muun muassa sitä, että asiakkaiden pompottelu vähenee DNA:n ottaessa tarvittaessa yhteyttä asiakkaisiin eikä toisinpäin.

DNA-liittymien lisäpalvelut

DNA tarjoaa liittymilleen myös laajan kattauksen erilaisia lisäpalveluita. Yritys tekee aktiivista asiakkuustutkimusta, ja tämä näkyy muun muassa palvelutarjonnan erinomaisuutena. Eräs tarjotuista palveluista on eSIM, eli digitaalinen SIM-kortti. Se korvaa perinteisen muovisen SIM-kortin ja mahdollistaa esimerkiksi työ- ja vapaa-ajan liittymän yhdistämisen samaan laitteeseen. Toistaiseksi eSIM-valmius on vasta kourallisessa laitteita, mutta yleistyy kovaa vauhtia. Lähitulevaisuudessa älypuhelimien rinnalle on nousemassa myös muita eSIM-päätelaitteita, kuten älykellot. DNA on valmis tulevaisuuden muutoksille eSIM-palvelunsa myötä.

Tietoturva

DNA suhtautuu myös tietoturva-asioihin niiden vaatimalla vakavuudella ja tarjoaa kattavan DNA Turvapaketin kodin kaikille laitteille. DNA Turvapaketti tuo laajan suojan viruksia ja erilaisia haittaohjelmia vastaan, ja huomioi myös lapset antamalla lisäturvaa perheen pienimpien käyttäjien nettisurffailuun. DNA Turvapaketti Plus -palvelun tuottaa kotimainen F-Secure, ja sen avulla voidaan suojata yksi tai useampi laite. Turvapaketin sisältö ja laajuus voidaan valita eri vaihtoehdoista, ja valitun paketin laajuutta on helppo päivittää elämäntilanteiden muuttuessa.

Mobiilivarmenne

DNA:lta saa lisäpalveluna myös mobiilivarmenteen. DNA:n Mobiilivarmenne toimii sähköisenä henkilöllisyystodistuksenasi päätelaitteessasi. Mobiilivarmenteen avulla pääsee helposti ja turvallisesti tunnistautumaan ja kirjautumaan erilaisiin verkkopalveluihin suoraan omalla matkapuhelimella silloin, kun nettiasiointi sitä vaatii. Mobiilivarmenteen käyttö on helppoa. Sitä hyödyntääksesi et tarvitse muuta kuin oman puhelinnumerosi, sekä itse valitsemasi nelinumeroisen tunnusluvun. Mikä parasta, DNA tarjoaa Mobiilivarmenteen asiakkaidensa käyttöön yhdeksi vuodeksi täysin veloituksetta. Mobiilivarmenteen normaali hinta on 1,99€ kuukaudessa, liittymää avattaessa veloitetaan 3,90 euron kytkentämaksu.

Muut lisäpalvelut

DNA tarjoaa luonnollisesti myös kaikki perinteiset liittymienlisäpalvelut, kuten rajoitukset, estot, vastaajat, multimediaviestit ja numeronsiirrot. Puhelimien käyttöä ja suojausta voidaan helpottaa erilaisilla esto- ja rajoituspalveluilla. Liittymään saa kätevästi asetettua palvelukohtaisia estoja esimerkiksi maksullisiin palvelu- ja viihdenumeroihin soittamisen estämiseksi. Myös tekstiviestejä on mahdollista rajoittaa ja estää tarvittaessa tekstiviestiliikenne maksullisiin palvelu- ja viihdenumeroihin. Tämän lisäksi on mahdollista estää mobiilimaksaminen sekä maksullisten sovellusten tilaaminen ja lataaminen. Näiden lisäpalveluiden avulla on entistä helpompaa varmistaa, ettei puhelinlaskuun ilmesty ikäviä yllätyksiä.

Yhteenveto

DNA on jo lähes 20 vuotta toiminut Suomen matkaviestintämarkkinoiden edelläkävijänä. Haastajana kuvioihin mukaan tullut markkinoiden väriläiskä on vuosien saatossa raivannut paikkansa alan huipulle. Yritykseltä ei ole puuttunut rohkeutta tuoda alalle uusia innovaatioita, ja tämä on palkittu markkinaosuuden tasaisella kasvulla.

DNA on oiva valinta, sillä yritys tarjoaa mukavan kattauksen hyviä liittymävaihtoehtoja kilpailukykyiseen hintaan. DNA tarjoaa liittymän aidosti kaikenlaisiin tarpeisiin vauvasta vaariin. Yrityksen asiakaspalvelu toimii jouhevasti ja kattava myymäläverkosto varmistaa sen, että asioimaan pääsee tarvittaessa myös kasvotusten.