Telia puhelinliittymä tarjous - Rajaton puhelinliittymä Telialta huippuedullisesti

Telia tarjoaa nyt todella edullisesti Rajaton 100M sekä Rajaton 200M liittymiä. Älä murehdi enään puhelinlaskustasi, vaan valitse alapuolelta sinulle sopiva paketti ja hyödynnä tarjous.

Tutustu alapuolelta Telian tarjouksiin

Tutustu myös muihin operaattoreihin:

Telia – markkinoiden paras?

Telia on monikansallinen teleoperaattori, joka syntyi vuonna 2002 ruotsalaisen Telian ja suomalaisen Soneran yhdistyessä. Vuonna 2003 virallisesti perustetun Telian kotipaikka on Tukholmassa Ruotsissa ja se on listattu sekä Suomessa, että Ruotsissa pörssiin.

Telia tarjoaa modernien teleoperaattoreiden tapaan luonnollisesti kiinteän verkon kuin mobiiliverkon palveluita niin kuluttaja- kuin yritysasiakkaille. Telia on levinnyt Pohjoismaiden ulkopuolelle myös esimerkiksi Isoon-Britanniaan sekä Keski-Eurooppaan ollen kuitenkin Pohjoismaiden ulkopuolella marginaalisessa roolissa.

Miksi valita Telia?

On fakta, että operaattorien väliset erot ovat nykypäivänä häviävän pieniä, ja moni asiakas valitsee operaattorinsa juuri saamansa palvelun mukaan. Telian tiedonsiirtonopeudet ovat erinomaiset ja se tarjoaa kattavan paketin erilaisia liittymiä erilaisiin käyttötarkoituksiin. Telian liittymissä EU- ja ETA-maiden käyttö kuuluu jokaiseen liittymäpakettiin, mikä on varsin poikkeuksellista liittymien saralla Suomessa. Telia tarjoaa lisäksi myös paketteja esimerkiksi Amerikkaan tai Aasiaan lähteville matkaajille, millä asiakas varmistaa edullisen netin myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Kuten totesimme, ainoastaan Telia tarjoaa EU- ja ETA-maiden käyttöä liittymän normaalilla kuukausihinnalla Suomessa. Telialla asiakas voi rakentaa oman liittymäpakettinsa yksittäisistä ominaisuuksista ja lisäpalveluista, joista koostuu asiakkaan puhelinliittymäkokonaisuus. Telia tarjoaakin perinteisten liittymien lisäksi myös erilaisia muita palveluita, kuten tietoturvia ja pilvipalveluita. Operaattorin sopimukset ovat nykyään myös määräaikaisia, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että sopimus on asiakkaan irtisanottavissa koska vaan, eikä liittymissä ole varsinaista sopimuskautta toisin kuin esimerkiksi useissa DNA:n liittymissä Suomessa.

Telia onkin Suomen ainoa määräajaton operaattori, jonka liittymiin EU- ja ETA-käyttö kuuluu normaalilla kuukausihinnalla. Telialla asiakasta palvellaan kellon ympäri. Telian live chat -asiakaspalvelu on auki ympäri vuorokauden, joten asiakas saa koska tahansa apua mieltä askarruttaviin ongelmiin helposti ja vaivattomasti. Live chatin kautta asiakas voi myös päivittää omat palvelunsa tai vaikka pelkästään kysyä neuvoa. "Minun Telia" -sovellus kulkee asiakkaan mukana minne vain täydentäen Telian kattavan asiakaspalvelun. Telian asiakaspalvelu on erinomainen, sillä:

  • Telia.fi:ssä asiakas maksaa laskunsa helposti.
  • Asiakastuen usein kysytyt kysymykset ovat asiakkaan apuna.
  • Telia.fi-sivulta asiakas löytää lähimmän Telia Kaupan.
  • Asiakas voi myös jättää yhteydenottopyynnön.

Telia on listattu sekä Ruotsissa että Suomessa pörssiin. Vaikka Telian pääkonttori on Tukholmassa, yhtiö on suomalainen ja se maksaa veronsa Suomeen. Telia työllistää yli 3 000 ihmistä Suomessa vuosittain osana Telia Companya, joka toimii nykyään peräti 17 eri maassa ympäri maailmaa. Kattavan yhteistyöverkon ansiosta yhtiö pystyykin tarjoamaan kattavat liittymäpalvelut asiakkailleen myös Pohjoismaiden ulkopuolella, mikä on suuri vahvuus juuri Telian liittymissä. Suomen liiketoimintaa hoitaa suomalainen osakeyhtiö nimeltä Telia Finland Oyj.

Millaisia liittymiä Telialla on?

Telian isoin puhelinliittymäpaketti on Rajaton 450 M. 450 megatavua nopeudeltaan oleva liittymä sisältää rajattoman netin Suomessa sekä Pohjolan ja Baltian maissa. Tämän lisäksi rajattomat puhelut ja viestit kuuluvat kuukausimaksuun. Ulkomaankäytön dataraja EU-maissa on 20 gigatavua. Tämän lisäksi Telia puhelinliittymä tarjoaa myös Rajaton200 M pakettia, joka on muuten sama paketti kuin 450 megatavuinen, mutta netti on hitaampi ja ulkomaankäytön dataraja on säädetty 15 gigatavuun. Muuten liittymä on viestien ja puheluiden osalta täysin sama.

Rajaton 100 M -liittymä on edellisten liittymien toisinto sillä erotuksella, että puhelut ja viestit eivät rajattomia, vaan niiden määrä on rajattu 1 200 minuuttiin tai 1 200 kappaleeseen kuukausi tasolla. Kuten nimestä voikin jo päätellä, on liittymän internetnopeus 100 megatavua. Ulkomaankäytön datarajoitus on liittymässä 12 gigatavua. Rajaton Lite 100 M -liittymä on edellisen liittymän kopio muuten, mutta puhelut ja viestit ovat tässä liittymässä maksullisia maksaen 0,07€ minuuttia tai kappaletta kohden. Ulkomaankäytön datarajoitus on 10 gigatavua.

Tämän lisäksi Telialla on myös useita pienempiä puhelinliittymiä, jotka soveltuvat hyvin esimerkiksi lapsen ensimmäiseksi liittymäksi tai liittymäksi puhelimeen, jossa nettiyhteys ei ole välttämätön. Uuden asiakkaan onkin aina tärkeää selvittää tarpeensa, minkälaisella liittymälle olisi tarve. Käyttääkö asiakas nettiä ulkomailla? Kuinka nopea nettiyhteyden tulisi olla? Soittaako asiakas paljon tai lähettääkö hän tekstiviestejä? Minkälaisella laitteella liittymää olisi tarkoitus käyttää? Näiden kysymysten selvittyä on uuden liittymän hankkiminen huomattavasti aikaisempaa helpompaa, ja asiakas saa varmasti itselleen räätälöidyn tuotteen.

Telia tarjoaa myös mobiililaajakaistoja. Mobiililaajakaistalla tarkoitetaan sitä, että käyttäjällä on nettitikku tai reititin, johon sim-kortti tulee. Sim-kortille on aktivoitu asiakkaan tarpeisiin perustuva liittymä. Telialla näitä liittymiä on useita. Esimerkkinä liittymistä Telia Rajaton 450 M, jossa 4G-netin nopeus on 450 megatavua sisältäen rajattoman kotimaan, Pohjolan ja Baltian käytön. Liittymä lisäksi sisältää 20 gigatavua dataa ulkomaankäyttöä varten EU- ja ETA-maissa, mikäli asiakas matkustelee paljon. Mobiililaajakaista onkin kätevä, sillä pieni nettitikku tai reititin kulkee aina mukana.

Nettiyhteys kotiin

Telia tarjoaa luonnollisesti myös erilaisia laajakaistayhteyksiä koteihin. Niin sanottu kiinteä laajakaistayhteys tarkoittaa yhteyttä, jossa tietoliikenne kulkee asiakkaan modeemiin asti joko valokuituverkossa tai kupariverkossa. Internet-liittymiä on erilaisia, kuten kaapelimodeemiliittymiä, jossa modeemi kytketään kaapelitelevisioon ja DSL-liittymiä, jossa modeemi kytketään puhelinverkkoon. Useimmiten kaapelimodeemiyhteys on kuitenkin edullisin ratkaisu silloin kuin mobiililaajakaista jätetään pois laskuista ja keskitytään vain kiinteisiin laajakaistoihin. Kiinteä laajakaistayhteys tarvitsee luonnollisesti myös modeemin, johon yhteys aktivoidaan, paitsi silloin kun esimerkiksi taloyhtiössä verkkoratkaisu on Ethernet-yhteys.

Onkin ensisijainen tärkeää selvittää, voidaanko asiakkaan osoitteeseen asentaa kiinteä laajakaistayhteys. Tämän jälkeen tulee selvittää, mikä asiakkaan tarve on. Kuinka nopeaa yhteyttä hän tarvitsee ja mitä netillä olisi tarkoitus tehdä? Mikäli asiakas kertoo esimerkiksi katsovansa paljon videoita HD-laadulla, on nopeuden oltava suurempi, kuin keskivertokäyttäjällä. Tämän jälkeen eri vaihtoehdot käydään läpi, ja asiakas saa parhaan vaihtoehdon. Usein paras mahdollinen yhteys määrittyy paitsi saatavuuden ja nopeuden mukaan, myös sen mukaan, miten monta laitetta asiakas haluaa kytkeä verkkoon.

Telia tarjoaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa niin sanotut eSim-kortit, jotka korvaavat perinteiset muoviset sim-kortit. ESim-kortti on siis nimensä mukaisesti täysin sähköinen sim-kortti, joka mahdollista useamman laitteen verkkoon kytkemisen samaan aikaan, eikä esimerkiksi puhelin ole enää täten fyysisesti riippuvainen esimerkiksi puhelin sim-korttipaikkojen määrästä. eSim-kortti on mahdollista kytkeä myös esimerkiksi älykelloon perinteisten puhelimien ja tablettien lisäksi. On kuitenkin otettava huomioon, että varsin uutena innovaatiota eSim-tuki on vasta tehty vain uusimmille Samsungin ja Applen laitteille.

Telian eSim on mahdollista tilata kaikkiin Rajaton- ja Rajaton Lite-liittymiin. Telian asiakaspalvelussa, live chatissa tai Telia Kaupassa voi lisäksi päivittää vanhan mallisen sim-kortin uuteen eSimiin. Sähköisen sim-kortin etu on käytännössä se, että laitteista saadaan pidempi-ikäisiä, sillä niissä ei enää tarvitse olla paikkaa perinteiselle fyysiselle sim-kortille. eSim-kortti tarkoittaakin pähkinänkuoressa sitä, että esimerkiksi puhelimen ei enää tarvitse olla mukana, että asiakas saa täyden hyödyn irti vaikkapa älykellosta lähtiessä pois puhelimensa äärestä.

Telian tarjoukset

Luonnollisesti Telia tarjoaa siinä missä mikä tahansa muukin operaattori myös asiakkailleen erilaisia tarjouksia. Nämä voivat liittyä esimerkiksi puhelinliittymiin tai laajakaistaliittymiin. Nämä tarjoukset voivat vaihdella myyntipisteestä riippuen, sillä esimerkiksi Telian verkkokaupassa, ständeillä tai myymälöissä on usein hieman eri hinnat. Telia tarjoaa myös erilaisia tarjouksia muihin palveluihin, kuten kanavapaketteihin ja puhelimiin. Laitetta tai palvelua ostaessa onkin ensiarvoisen tärkeää, että asiakas tutkii, mistä laitteen tai palvelun voisi ostaa edullisimmin, sillä se on asiakkaan etu.

Usein tarjoukset ovat voimassa vain rajoitetun ajan tai niin kauan, kunnes tuotteita riittää ostettavissa. Telian tarjoukset ovat kuitenkin erittäin kattavia kattaen kaikki osa-alueet aina liittymistä kanavapaketteihin. Telia lisäksi tarjoaa liittymäasiakkailleen 3 vuoden takuun kaikkiin puhelimeen ja tabletteihin ja avun ympäri vuorokauden. Nyrkkisääntönä voidaankin pitää, että hinnat vaihtelevat paikasta riippuen jonkun verran. Asiakkaan on kuitenkin syytä muistaa, että tarjoukset kattavat Telian kaikki palvelut, kunhan vain itse tuotetta on saatavilla. Telialla asiakas on tarjousten suhteen aina keskiössä:

  • Asiakas saa personoituja liittymätarjouksia.
  • Telia Recycled-kierrätyspuhelimet ovat Telian asiakkaan etu.
  • Telia TV:n asiakkaat saavat kuukauden bonuskanavan käyttöönsä.
  • Tarjoukset ovat viikoittain vaihtuvia.

Telia on yksi tulevaisuuden palveluiden sanansaattajista. Telialla asiakas voi aktivoida käyttöönsä mobiilivarmenteen, mikä on käytännössä sähköinen henkilöllisyystunnus. Tämä onkin kätevää, sillä se korvaa perinteiset verkkopankkitunnistautumiset ja niiden salasanat. Telian mobiilivarmenne on myös erittäin turvallinen ja helppo todistaa henkilöllisyys, kun asiakas kirjautuu palveluihin. Telia tekeekin töitä sen eteen, että mobiilivarmenne tulisi ihmisten tietoisuuteen yhä enenevissä määrin, sillä kun palveluiden käyttö on helpompaa, jää asiakkaalle käytännössä enemmän aikaa niiden kanssa.

Muita Telian tulevaisuuden teemoja ovat esimerkiksi asioiden internet sekä sähköinen taloushallinto sekä kirjanpito. Tulevaisuudessa kaikki laitteet tulevat olemaan yhteydessä verkkoon, ja keskustelemaan keskenään automaattisesti. Esimerkiksi asiakkaan puhelin voi olla yhteydessä hänen jääkaappiinsa. Telia kehittää tähän kehitykseen sopivia palveluita niin kuluttaja- kuin yritysasiakkaillekin. Telia tekee myös töitä laskujen sähköistämisen eteen, sillä taloushallinnon sähköistäminen on yksi Telian vahvoista teemoista. Telia lähettääkin vuosittain yli kymmenen miljoonaa laskua, joista iso osa jo nyt on uudenaikaisia sähköpostilaskuja.

Telia TV – mikä se on?

Telia TV:n kautta asiakas saa mukaansa digiboksin, joka tuo kodin viihdekeskuksen asiakkaan laitteille helposti. Telia TV mahdollistaa TV-ohjelmat asiakkaan laitteille niin suorana kuin tallenteina. Telia TV:n sovelluksen avulla käyttäjä voi tallentaa etänä haluamansa ohjelman vaikka bussimatkalla, ja katsoa sen sitten päästyään kotiin television ruudulta. Telia TV:n ohjelmakirjastot ovat erittäin kattavat sisältäen kaikki peruskanavat, ja kuuluupa palveluun myös elokuvavuokraamo, josta asiakas voi vuokrata elokuvia muutaman euron nimellistä vuokrahintaa vastaan.

Telia TV-sovellus mahdollistaa palvelun tallennuksien hallinnan ja sisältöjen toistamisen missä vaan. Telia TV-palveluun asiakas voi peruskanavien lisäksi liittää myös maksukanavia, mikäli asiakas haluaa esimerkiksi katsoa Euroopan huippujalkapalloa tai tutkailla elokuvia ja uusimpia sarjoja Netflixin kautta. Telian TV-sovelluksen kautta asiakas voi lisäksi vuokrata elokuvia tai toistaa aikaisemmin tallentamiaan sisältöjä tabletilla tai älypuhelimella. Telialla on myös oikeudet kotimaiseen jääkiekon SM-liigaan, johon on mahdollista ostaa paketti, joka sisältää kaikki pelit, tai pelkästään oman joukkueensa pelit.

Telia onkin pyrkinyt aktiivisesti mullistamaan operaattorikenttää omilla innovaatioillaan. eSim, Telia TV ja kuukausimaksuun kuuluva EU-käyttö ovat kaikki asioita, joita asiakkaat arvostavat. Telian asiakaspalvelu toimii kellon ympäri, ja ”Minun Telia” tuo asiakaspalvelun aina asiakkaan mukaan. Pitkällä aikavälillä johtavien operaattorien liittymissä ja palveluissa ei kuitenkaan ole isoja eroja, ja kysymys onkin lähinnä preferensseistä asiakkaan kohdalla. Haluaako asiakas katsoa SM-liigaa? Haittaako asiakasta se, että Telia on osin ruotsalainen? Antaako asiakas arvoa eSim-innovaatiolle?

Operaattoreita usein vertaillaan juuri tiedonsiirtonopeuksien kautta, mutta nämä erot ovat todellisuudessa häviävän pieniä, ja kaikki riippuu käytännössä siitä, minkälaista palvelua asiakas saa ja miten operaattorin tarjoamat palvelut sopivat juuri hänen tarpeeseensa. Esimerkiksi Telia tarjoaa lisäpalveluita, kuten Telia Turvapaketti, Spotify, Mobiilivarmenne, Telia Freedome VPN, sekä vakuutukset laitteille tapaturman tai vikojen varalta. Näistä palveluista voi olla yllättävän paljonkin hyötyä asiakkaalle, ja asiakas voi jopa siirtää asiakkuutensa yhtiöön yksittäisten palveluiden takia.

Yhteenveto

Yhteenvetona voidaan sanoa, että Telia on laadukas ja kattava koko kansan teleoperaattori. Operaattorin palvelut ovat monipuoliset, ja ne kattavat asiakkaiden tarpeet kattavat aina puhelinliittymistä kiinteisiin laajakaistoihin mobiililaajakaistoja tietenkään unohtamatta.

Telian verkko on kattava, ja sen asiakaspalvelu palvelee asiakasta kellon ympäri yhteydenottosyytä katsomatta. "Minun Telia" -sovellus kulkee asiakkaan mukana aina myös silloin, kun asiakas ei muuten pysty ottamaan Teliaan yhteyttä.